16. Lempäälään katsomaan Näsinneulaa 15.5.2022

"Olipa kerran Heini ja Janne, joilla teki hirveästi mieli lähteä retkeilemään. "Mihin me menisimme retkelle", pohti Janne mietteliäänä. "Hmm, mitä jos lähtisimme metsästämään hienoja maisemia lintutorneista?" Heini ehdotti. Onneksi Heinin äiti oli aiemmin linkannut uutisen lempääläläisestä lintutornista, joten retkikohteen päättäminen oli helppoa. Heini ja Janne pukivat ulkovaatteet päälleen ja suuntasivat autollaan Ahtialanjärven rantaan. "Katsoppas Janne tätä minun uutta retkeilyanorakkiani, eikö olekin hieno?" Heini tokaisi. "Se on ihanan värinen", Janne sanoi ja jatkoi: "onko tämäkin vanhempiesi varastosta löytyneitä aarteita?". "Kyllä on!" Heini hihkaisi iloisena: "tämän kangasvuorellisen anorakin lisäksi sain ennakkoperintönä vanhemmilta muutaman villapaidankin." Heini on innokas tyhjentämään isin retkeilyvarustevarastoa aina kun mahdollista, sieltä löytyy ihania retroja aarteita!

Heini kiipesi Ahtialanjärven rannalla olevaan lintutorniin punainen anorakki päällään, jonka kengurutaskussa puhelin ja avaimet kulkivat näppärästi. Hupullisessa anorakissa oli ranteissa ja vyötäröllä kiristykset ja tuulenpitävä kangas suojasi lintutornin huipulla viimalta. "Katso Janne, tuolla on kokonainen saari täynnä lokkeja!" Heini sanoi kauhistuneena ja osoitti sormellaan suoraan edessä siintävää lokkisaarta. Lokit ovat Heinin inhokkilintuja, ne ovat röyhkeitä ja kuulostavat kamalalta. Uuden kodin ympärillä näkyy lähes päivittäin lokkeja, se on kovin ikävää. 

 

 

Tuuli osui kovasti lintutornin huipulle, mikä ajoi reippaat retkeläiset jatkamaan matkaa. Seuraavana pysäkkinä oli vieläkin korkeampi Mattilan lintutorni. Mattilan lintutorni on erityisen hyvää vuosikertaa, rakennettu 1999, samana vuonna kuin Heini on syntynyt. Sen ahkeroivat kasaan Mattilan kyläläiset. "Voi Janne, tämä torni on rakennettu vuoren korkeimmalle kohdalle, näkötorni kohoaa jopa 120 metrin korkeuteen", Heini ihasteli. Heini ja Janne lähtivät urheina kipuamaan portaita kohti lintutornin huippua, portaita oli kiivettävänä yksi jos toinenkin.

"Eivätkö nämä portaat ikinä lopu?" Janne pohdiskeli. Portaat jatkuivat...

 ...ja jatkuivat...

...ja jatkuivat. Jokaisen kulman takana odotti uusi jono portaita, laudat natisivat reippaiden retkeläisten jalkojen alla.

 

Pian kuitenkin huippu häämötti. Lintutornin lattia oli seitsemänkulmion muotoinen ja huipulta oli 360 asteen näkymät metsiin, pelloille ja vesistöille. "Katso Heini, tuolla siintää Näsinneula!" Janne innostui. "Niinpä onkin, se näyttää täältä ihan pieneltä", Heini totesi, "minäpä nappaan siitä kuvan kamerallani!" Paljaalla silmällä se erottui maisemasta, ja onneksi Heinillä oli hyvä järjestelmäkamera, jolla sai tarkennettua Näsinneulan paremmin näkyviin. "Nyt kaikki uskovat, että näimme oikeasti Näsinneulan!" Huhut kertovat, että lintutornin huipulta näkee jopa Valkeakoskelle ja Hervantaakin saakka. 

Alaspäin mennessä matka taittui joutuisammin ja pian oltiinkin turvallisesti maankamaralla. "Eiköhän lähdetä kotiin", Janne tokaisi ja käänsi avaimella auton käyntiin. "Olipa kiva nähdä Näsinneula pitkästä aikaa, sillä Tampereen keskustassa asuvana emme sitä juurikaan näe", Heini naurahti sarkastisena. Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Sen pituinen se."

Heini