1. Opinnäytetyötä ja pikkulintuja 6.1.2022

Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, ollaan Jannen kanssa kirjoitettu opinnäytetyötä tammikuusta 2021 alkaen. Meillä aiheena oli leikki-ikäisten lasten liikkuminen ja motorisen kehityksen tukeminen, johon liittyen teimme opinnäytetyön toiminnallisena tuotoksena liikuntamateriaalin yhdelle yläjärveläiselle päiväkodille. Tänään, vihdoin ja viimein, oppari tuli valmiiksi ja me palautettiin se arvioitavaksi! Ensi viikolla esitellään se webinaarissa ja sitten se julkaistaan Theseus-verkkokirjastossa, jossa se on kaikkien halukkaiden saatavilla. Enköhän linkkaa valmiin työn sitten tännekin, sen verran ylpeitä ollaan meidän liikuntamateriaalista. 

Opparin tekeminen on kyllä ollut aikamoinen reissu. On kirjoitettu, kirjoitettu ja kirjoitettu. Sitten vaihteen vuoksi poistettu monta sivua kirjoitettua tekstiä, kun ei se ihan ollutkaan työn kannalta olennaista. Kirjoitettu lisää, väkerretty toiminnallista tuotosta, esitelty sitä väliseminaareissa, saatu palautetta, annettu toisille palautetta heidän töistään ja kirjoitettu vähän lisää. Etsitty tutkimuksia, löydetty niitä, etsitty lisää, todettu ettei tiedonhankinta ole kummankaan meistä suosikkiharrastus. Luultu päässeemme perille, mutta todettu että polku jatkuu vielä metsän takana. Haettu kaupasta hyvät eväät ja jatkettu kirjoittamista, löydetty uusia polkuja, todettu että tämä lampi saa nyt luvan olla määränpää. Opparia voisi viilata ikuisesti; jokaisen lauseen voisi muotoilla paremmin, lähteitä voisi etsiä lisää ja tekstiä voisi vaivata kuin pullataikinaa. Mutta johonkin se täytyy lopettaa, ja se loppu sai luvan koittaa nyt. 

Opparia viimeistellessä todettiin, että molemmat kaipaavat raitista ilmaa ja aivojen tuulettamista. Puettiin siis päälle ulkohousut, takit, pipot ja kaulurit ja lähdettiin tunnin mittaiselle kävelyreissulle ympäri Kalevaa. Me ollaan Jannen kanssa nyt löydetty yhteinen tapa ulkoilla; mä valokuvailen ja hän pelaa Pokemon go -peliä, entistä pokemonfania ilmeisesti nostalgia innostaa keräilemään otuksia. Mä seison ojassa polviin saakka hangessa kuvailemassa lintuja, kun Janne nappailee pokemeja ja naureskelee auratulta tieltä käsin mun tempauksille ja kyselee joko kengät on täynnä lunta. Toki käydään ulkoilun lomassa muitakin keskusteluja, mutta jostain syystä tuo edellä mainittu aihe nousee kerta tosiensa jälkeen esille. Ihanaa ulkoilla yhdessä, riippumatta siitä tehdäänkö siellä yhdessä samaa asiaa vai rinnakkain omia juttuja! 

Loppujen lopuksi meidän ulkoilureitille osuivat etapit Kiovanpuisto, Litukan siirtolapuutarha ja Kalevanpuisto. Lunta oli paljon kaikkialla, siirtolapuutarhassa ei paksun lumipeitteen alta pilkottanut kasvin kasvia. Muutaman kuvan sain napattua suloisesta talitiaisesta, joka oli herkuttelemassa loppiaisateriaansa. Jannen suosikkikuva oli tuo ensimmäinen, jossa lintusella on nokka hieman auki. Mä yleisesti pelkään lintuja, ne on jotenkin niin arvaamattomia ja niissä on paljon teräviä osia. En ala nyt edes puhumaan Kalevan aggressiivisista lokeista, jotka pyrkivät kesällä vähentämään ihmispopulaatiota yksi hyökkäys kerrallaan. Tiaiset ja muut linnut ovat kyllä (riittävän välimatkan päästä) herttaisia ja mielenkiintoisia, pikkulinnut ja pöllöt ovat varmaan linnuista suosikkejani. Korkealle sijoitukselle listassani pääsee myös taivaanvuohi veikeällä nimellään. 

 

Heini