19. Kesäleiri 11.-12.6.2022

Kyllähän nyt kesässä pitää yksi kesäleiri olla! Mun osalta kesäleiri kesti la-su, meidän reippaat pienet partiolaiset leireilivät Vähäsillan leirikeskuksessa perjantaista sunnuntaihin asti. Mä en vielä perjantaina ehtinyt (tai jaksanut) paikalle saapua työpäivän vuoksi, mutta lauantaina revin itseni sängystä ylös niin, että aamukahdeksalta olin jo leirillä aamupalapöydässä. Mun ryhmän sudenpennut vastaanottivat ilolla minut osaksi leiriarkea ja juoksivat teltasta innoissaan halaamaan ja kertomaan polttavimmat juorut: kenellä oli ollut viimeyönä koti-ikävä, kuka oli jännityksestä oksentanut hiekkatielle ja millaiset bileet edellisyönä oli teltassa järjestetty. Kuulumisia kertoessaan yksi lapsi tanssi tankotanssia puolijoukkueteltan keskisalon ympärillä ja muut riekkuivat ympäri telttaa. Jepjep, tuttua ja turvallista sähellystä sekä leiritunnelmaa parhaimmillaan. 

Aamupalalla koin hienoisen järkytyksen, kun oli tarjolla puuroa ilman hilloa. Minähän yleensä tykkään ottaa puuroa ja hilloa suhteella 2:1, jossa siis hillo on se vallitseva osapuoli. No, eikai siinä auta kun ottaa lusikka kauniiseen käteen ja laittaa puuroa ääntä kohden ja pitää mielessä, että enpä joutunut itse aamupalaani tekemään. Omilleni muuton jälkeen uusi lempiruokani on toisten tekemä ruoka, en ole koskaan tykännyt ruoanlaitosta, eikä se rakkaus ole tässä vuosien mittaan kasvanut yhtään. 

Aamusähellyksien jälkeen pakattiin juomapullot pikkureppuihin ja suunnattiin haikille, 4km pituiselle tehtäväradalle Vähäsillan leirikeskuksen lähimaastoihin. Pienet jalat jaksoivat hienosti kävellä aurinkoisessa säässä, vaikka loppua kohden väsy ja nälkä alkoikin painaa. Näissä tilanteissa mulla on yleensä taktiikkana lapsien harhautus: väsymys saattaa hetkeksi unohtua, jos huomion saa kiinnitettyä johonkin muuhun mielenkiintoiseen. Niinpä me bongailtiin kurkia läheisiltä pelloilta ja kerättiin kukkia pientareelta. Rasteilla tunnistettiin hajuja, tunnusteltiin mysteeripusseja, arvioitiin eri tavaroiden painoa sekä seurattiin kreppipaperirataa metsässä. Reippaan rastikierroksen jälkeen kaiveltiin trangiat esille ja alettiin omin pikku kätösin tekemään ruokaa. Tässä vaiheessa tehtiin vahdinvaihto johtajien kesken; ne jotka olivat olleet haikilla saattamassa lasten ryhmiä pääsivät itse syömään rauhaan ja hiljaisuuteen, ja leiripaikalla hengailleet ottivat ohjat käsiinsä. Musta on mahtavaa tehdä lasten kanssa yhdessä asioita, mutta kyllä sitä välillä kaipaa (some)taukoa ja hetken hiljaisuutta. 

Lapset teki tuollaiset nimikyltit partiohuiveihinsa perjantaina, mä keräilin niitä sitten maasta lauantaina...

Näin upean kukkakimpunkin sain sudenpennuilta!

Hyttysten määrä tuolla leiripaikalla oli J-Ä-R-K-Y-T-T-Ä-V-Ä, ei ihan sitä määrää mitä Lapissa näkee, mutta runsaasti kuitenkin. Koko ajan sai olla läpsimässä ja huitomassa, ininä kuului tasaisena korvissa koko ajan. Tuskaa ei lievittänyt myöskään se, että leiripaikalla oli lentäviä koppakuoriaisia. Hyi, edes 16 vuotta partioharrastusta ei ole saanut mua ystävystymään ötököiden kanssa. Mä oon oikeasti harrastanut partiota 16 vuotta, aika hurjaa. 

Ruokailun jälkeen heitettiin lapset järveen viilenemään. Pitkällä laiturilla meitä istuskeli johtajia tasaisin välein katselemassa, että veteen menevät päät pysyivät pinnalla. Tunnin verran lapset jaksoivat vedessä lillua, kunnes kaikki ajettiin suihkun kautta pukemaan vaatteita. Kesken suihkurumban iski vasten kasvoja lämpimän veden rajallisuus: viimeisimmät saivat hieman virkistävämmän peseytymiskokemuksen kuin ensimmäiset. 

Uinnin jälkeen lähdettiin sisälle askartelemaan leirimerkkejä. Pienellä tsemppauksella neulat pysyivät kaikkien kädessä ja lapset askartelivat partiohuiveihinsa söpöt muistot leiristä. Leirin nimi oli Sarastus, joten leirimerkeissäkin näkyi sarastavan aamuauringon värit. Siinä ommellessaan lapset laukoivat elämänviisauksia: "kannattaa Heini tarkkaan miettiä ennen kuin hankkii omia lapsia. Me lapset ollaan välillä tosi ärsyttäviä!" Tästä päästiin keskusteluun, jonka lopputuloksena todettiin, että kyllä lapset on välillä tosi kivojakin, ja että sama asia pätee varmaan aikuisiinkin. 

Iltapala syötiin perinteisesti nuotion äärellä. Menuussa oli tikkupullaa, eli nuotiolla kepinnokassa paistettavaa retkiherkkua. Tikkupullan tueksi lautaselleen sai myös paistettua makkaraa ja leipää. Koko päivän kohonneesta taikinasta leimahti hienoinen siman haju, mikä erottui myös mausta.

Kun 10-vuotiaat pojat päästää tekemään näitä, on parempi sulkea omat korvat. Poikkeuksetta fiksut ja filmaattiset tulevaisuudentoivot päätyvät peilaamaan anatomiatietämystään tikkupullien muotoon...

Yö sujui yllättävän hyvin ja rauhallisesti. Edellisenä yönä teltassa nukkunut sudenpentujohtaja kertoi, että lapset oli bailanneet koko yön ja oli haastavaa saada rauha maahan. Nyt selkeästi lapsilla painoi kaksi leiripäivää ja huonosti nukuttu yö, kaikki nukahtivat rauhallisesti omiin makuupusseihinsa ja nukkuivat herätykseen saakka. Päivällä lapset olivat kinunneet että saisivat pitää bileet yöllä teltassa, johon olin luvannut että saavat pitää sellaiset bileet, joissa kaikki pysyvät omissa makuupusseissaan ja joista ei tule mitään ääntä. Tässä kohtaa joku saattaisi tajuta, ettei sellaisia bileitä taida ollakaan. Mutta lapset koko päivän treenailivat miten makuupusseissa liikutaan ilman, että kuuluu kahinaa. Aika voitonriemuisina esittelivät mulle illalla taitojaan. Harmi että nukahtivat ennen kuin nämä legendaariset bileet saivat alkaa. Lapset nukkuivat omien sanojensa mukaan hyvin, mä en ihan niin hyvin. Tunnin välein heräsin siihen, että joku lapsi puhui, itki tai huusi unissaan. Puhumattakaan siitä kriisistä aamulla, kun herätessäni huomasin kuinka hämähäkki kipittää makuualustaani pitkin. SOS. Hillitsin kuitenkin itseni ja urheasti pysyin hiljaa. 

Kun partiossa puhutaan tähtitaivaasta, tarkotetaan noita kipinöiden polttamia reikiä teltan katossa. Pj-telttoja lämmitetään talvisin kamiinalla, josta luonnollisesti saattaa kipinöitä lennellä, ja kesäyön valoisuus saa tähdet loistamaan.

Aamun valjetessa laitettiin tavarat rinkkoihin ja teltta kasaan. Tällä leirillä meitä oli mukana partiolaisia kolmesta lippukunnasta: Tampereen Lokeista, Näsin tytöistä ja Tampereen Kotkista. Jokaisella lippukunnalla oli oma telttansa. Meidän sudenpennut yllättivät reippaudellaan, ja kaikista lippukunnista ensimmäisenä Lokkien rinkat olivat pakattuina ja teltta purettuna. Sudenpennut urheasti kantoivat teltan yhteistuumin osoitettuun paikaan ja lapsille jäi reippaasti vapaa-aikaa säheltää ja leikkiä. Siinä aikaa tappaessa tytöt tekivät mulle upean nutturan, jonka partiohenkisesti sitoivat kiinni mun partiohuivilla. 

Telttoja purkiessa meidän seikkailijatytöt (10-11v partiolaiset) kutsuivat mut apuun yllättävän kriisitilanteen tullen. Telttakankaassa hengaili iso vihreä hämähäkki, jolle minun aikuisena olisi pitänyt tehdä jotain. Ei kiitos, minä en tuollaiseen koske. Huutelin siis paikalle pari urheaa 10-vuotiasta poikaa hoitamaan hämähäkin pois maisemista. Meillä kotona mä kahlitsen ötökät ylösalaisin olevien juomalasien alle, jossa ne odottavat kunnes Janne tulee kotiin. Se on lähin kontakti johon suostun. Mä en koske ötököihin, en eläviin enkä kuolleisiin.

Viimeisen päivän aktiviteettina oli leiriolympialaiset, joissa oli lajeina kaikenlaista leikkimielistä ja kivaa. Mun pisteellä ryhmäläisten piti mennä maahan levitetyn pressun päälle seisomaan, ja tehtävänä oli kääntää pressu niin, ettei kenenkään jalat koske maahan ja kaikki pysyvät loppuun saakka pressun päällä. Olympialaisten jälkeen syötiin vielä pasta bolognesea lounaaksi ja kokoonnuttiin lipunlaskuun. Ja vahvana perinteenä näissä lippukunnissa on, että talvileirillä leirinjohtaja saa lumipesun ja kesäleirillä leirinjohtaja heitetään järveen. Sitten ei muuta kuin bussiin ja bussilla kohti kotia ja päikkäreitä!

Heini