Alppien valloitus 3/3: Trilogian päätös

Day 6: En kävelis tätä ylös

Hyvin nukutun yön jälkeen pakattiin rinkat taas täyteen kuivaa vaatetta ja otettiin suunnaksi Chamonix, Mont Blancista tunnettu kylä Ranskassa. Pitkien junamatkojen jälkeen päästiin vihdoin laskemaan rinkkamme paikallisen leirintäalueen nurmelle. Ukkosseikkailun jälkeen todettiin, että ehkä olisi mukava viettää yö paikassa, jossa pääsee tarvittaessa siisteihin sisätiloihin ja jossa on takuuvarmasti miellyttävää tasaista aluetta telttailla. Koettiin pientä kulttuurishokkia, kun leirintäalueen respa ei ollutkaan auki klo 16. No, eipä siinä sitten muuta kuin teltta pystyyn varaamaan meille paikkaa varjoisalta spotilta ja suunta vuorille toivoen, että olemme paikan päällä joskus kun respakin on auki. 

Korkeimmille huipuille kiivetessä otettiin jyrkimmissä ja vaikeakulkuisimmissa kohdissa apua gondolihissiltä. Laitan Day 7 kohdalle esimerkkikuvan tällaisesta kohdasta. Tämän päivän suunnitelmana oli kiivetä Mont Blancin naapurivuorelle. Tehtiin nämä korkeimmat huiputukset pikkureppujen kanssa, vähän kivampi nauttia maisemista ja kulkea pitempiä päivälenkkejä kevyemmällä varustuksella. Ostettiin hissiliput ja lähdettiin määrätietoisesti kohti huippua. Matka meinasi tyssätä siihen, että viimeinen hissi korkeuksiin oli jo ehtinyt lähteä. Päästiin kuitenkin keskustelemaan itsemme tavarankuljetushissivuoroon mukaan. Siellä me fiksut ja filmaattiset suomitytöt matkattiin samassa hississä tavararullakoiden kanssa rinteellä sijaitsevalle kahvilalle. Monesti asiat järjestyy kun kauniisti pyytää ja rohkeasti kysyy. 

Hienoinen sumu odotti meitä korkeuksissa muttei annettu sen häiritä. Nautittiin maisemista, pikkureppujen  keveydestä, kylmistä ja lämpimistä vuoristojärvistä ja karun maiseman luomasta fiiliksestä. Sveitsissä oltiin nähty aika vehreää ja pusikkoista alppimaisemaa, joten toiveissa tänne olikin saada kivikkoa ja karuja vuorenhuippuja. Syötiin eväitä valtaviin kiviin nojaten ja bongattiin 3 alppimurmelia, joiden lisäksi kuultiin murmelien kimeitä huutoja. Ja lähdettiin itse suunnittelemillemme reiteille, mikä on tottakai aina hyvä idea. Varsinkin, kun lause alkaa: "tämä polku ei näy kartassa, mutta pitäisikö seurata tätä..."

Ja mehän seurattiin. Polku oli merkattu oransseilla merkeillä, mutta se ei näkynyt kartassa eikä matkan varrelta löydetty selitettä mihin reitti olisi menossa. Polku meni läpi kivikkojen, yli pauhaavien jokien (jokienylityksiin kuuluu liukkailla kivillä hyppiminen yli kovan virtauksen, tästä en kerro yksityiskohtia ettei äidillä mene yöunet lopullisesti) ja kohti vuorten huippuja. KOHTI HUIPPUJA?!? Voi hyvää päivää. Kun tarkoitus on mennä alaspäin eikä ylöspäin, kuka seuraa huipulle suuntaavaa polkua? No me, ajatuksella "ehkä tää menee jossain vaiheessa alas". Tunnin tarpomisen jälkeen lyötiin viisaat (viisaat ja viisaat...) päämme yhteen ja todettiin, että parempi ehkä kääntyä takaisin, auringon laskuun ei ole enää kuin kolmisen tuntia aikaa. Ei kuitenkaan oteta tätä extralenkkiä väärään suuntaan kävelemisenä tai eksymisenä: sovitaan että tämä oli maisemien katselemista ja vuoristosta nauttimista. Nähtiin me kaukana edessä makaava jäätikkökin ja päästiin tiirailemaan kylää korkeuksista. Minuuttiakaan en vaihtaisi, nämä maisemien parhaimmistoa, joiden takia tänne asti tultiinkin.

Vasemmalta bongattavissa kaistale jäätikköä!

Palattiin takaisin alkupisteeseen ja lähdettiin nöyränä kävelemään ohjekyltein viitoitettua tietä alas vuorilta. Matka alas oli aika ihana, siinä sai kokea kaikki vuoriston kasvillisuudet: ensin oli karua kivikkoa, sitten matalaa varvikkoa, harvaa metsää ja lopulta tiheää metsää vuoren juurella. Hämärä laskeutui kanssamme samaa tahtia ja teltalle päästyämme oli jo pimeää. Kello oli 23 ja leirintalueen RESPA OLI AUKI?!? Olipas kyllä erikoiset aukioloajat. Siinä kun me syötiin iltapalaa ja valmistauduttiin nukkumaan, muut eurooppalaiset kokoontuivat kokkailemaan päivällistä yhdessä ja keskustelemaan päivän kuulumisista. Kulttuurieroja, kulttuurieroja.

 

Day 7: Eikö mikään määrä kakkaa riitä?

Reissun ehdottomasti parhaiden telttaunien aamuna hierottiin unihiekat silmistä ja kokoonnuttiin trangiamme ympärille kokkailemaan aamupuuroa. Puuron päälle ripoteltiin kuivattuja karpaloita, pähkinöitä ja banaania. Yksi elämäni parhaista puuroannoksista! Tämän voimalla jaksaa lähteä katselemaan Mont Blancia, päivän missiona oli löytää itsensä Mont Blancia vastapäisiltä vuorilta. 

Jälleen annettiin jalkaparoillemme armoa ja vietettiin osa matkasta hissin kyydissä, tässä esimerkkikuva "vaikeakulkuisesta maastosta", jota olisi voinut olla ikävää kavuta ylöspäin jalkaisin. 

Jyrkkää kalliota ylös? Ehkäpä ei. Sen kiertäminen pitempää reittiä? Ehkäpä ei tällä kertaa sitäkään.

Pilvet meinasivat änkeä samalle vuorelle kanssamme, mutta onneksi tajusivat lähteä pilaamasta maisemia. Lounasmaisemat vuorten huipulla olivat henkeä salpaavat. Joka suuntaan näkyi vuoria, vuortenhuippuja ja vuoristojärviä. Pilvet olivat osin samassa tasossa kanssamme, osin alempana kuin me. Lämpötila oli miellyttävä ja aurinkokin paistoi mukavasti. Ohuen ilman huomasi selkeimmin trangiasta: korkeuksissa liekki paloi huonosti ja veden keittämiseen meni pieni ikuisuus. Ehdittiin siinä odotellessa makoilemaan kallioilla ja ottamaan rennosti vuorten syleilyssä. 

Mont Blanc on nyt usean kuvan verran ikuistettuna puhelimellani. Me oltiin noustu 2525m korkeuteen, Mont Blanc nousee 4696m korkeudelle parhaimmillaan. Yläilmoista katsottuna tuo Euroopan korkein huippu ei näyttänyt niin massiiviselta kuin odotimme, mutta se oli selkeästi tunnistettavissa lumipeitteensä vuoksi. Enpä jaarittele tästä sen enempää, kuvat puhukoot puolestaan. 

Nautinnollisen aamupäivän jälkeen palattiin teltalle toteamaan, että joku lintu oli kakannut meidän telttaan. Oikeesti, eikö mikään määrä kakkaa riitä? Ensin katseltiin kakkaa lähietäisyydeltä bunkkerissa ja nyt vielä teltassakin. Jälleen tilanne, jossa ei voi kuin nauraa. Uskomaton tuuri meillä. 

Näiden kaikkien seikkailujen jälkeen palattiin Olivialle syömään, katselemaan alppimurmelidokumentteja ja herkuttelemaan. Murmelit on kyllä tosi jees eläimiä! 

Niistä aina yksi seisoo vartiossa ja muut voivat makoilla kivillä nauttimassa olostaan. Jos vartiomurmeli havaitsee vaaran, se vinkaisee ja hälyttää muut murmelit suojautumaan. 

Murmeleiden koloverkostoon kuuluu pesäkoloja, hätätilanteita varten pakenemiskoloja ja erillisiä vessakoloja. 

Murmeleiden tärkein tehtävä kesän aikana on lihoa ja kasvattaa mahdollisimman paljon massa talviunia varten. 

Tässäpä päällimmäiset oppimani murmelifaktat!

Day 8: Takaisin kotiin!

Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös tämä reissu. Viimeinen päivä käytettiin kaupunkiretkeillen Genevessä. Käytiin uimassa kristallinkirkkaassa vedessä, jossa joutsenet uivat uimaportaiden alla ja sorsat ulkoiluttivat poikasiaan laiturin vieressä. Eipä tällaiset suurkaupunkien linnut tunnu osaavan ihmisiä pelätä, sen verta rennosti hengailivat meidän kanssa vedessä. Me, Suomen aggressiivisiin joutsenniin tottuneet turistit, kuitenkin sen verran isoja joutsenia kammoksuttiin, että pidettiin kohtalaista turvaväliä höyhenpeitteisiin uimareihin. 

Oli kyllä ihan uskomatonta, miten kirkasta vettä virtasi keskellä kaupunkia menevässä joessa.
Ei ollut todellakaan mikään Aurajoki tämä!

Menomatkalla koin Helsingin lentokentän hyvin selkeäksi: kaikki pakolliset stepit olivat peräkkäin ja ei ollut vaaraa eksymisestä. Geneven lentokenttä oli aivan toista maata: laukunjättöpistettä sai metsästää ympäri kenttää ja turvatarkastukseen ei ollut minkäänlaisia opasteita. Jos ei oltaisi avattu suutamme lentohenkilökunnalta asiasta kysyäksemme, ei oltaisi tajuttu lähteä toiseen kerrokseen turvatarkastusta etsimään. No, loppu hyvin kaikki hyvin, selvisin lentokoneeseen ja se tärkeintä.

Lentokoneessa pääsin istumaan ikkunapaikalle, josta oli hauska seurata pilviä koneen alla ja auringon laskemista horisonttiin. Nousut ja laskut on lentomatkassa se paras osa, muuten lentokoneessa matkustaminen tuntuu tylsältä staattiselta hurinan kuuntelulta, jossa ei maisemat juuri vaihdu. Perillä oltiin iltayhdentoista ja -kahdentoista välillä. Lento oli loppujen lopuksi puoli tuntia myöhässä, jonka vuoksi en ehtinyt viimeiseen Tampereelle suuntaavaan junaan. Seuraava juna lähtisi aamuviideltä ja seuraava bussi vasta kahdeksalta. Janne oli onneksi lentomatkani aikana seurannut lennon myöhästymistä ja lähtenyt hyvissä ajoin minua autolla hakemaan lentokentältä. Ihana Janne 💜 Pääsin siis kävelemään koneesta autoon ja autosta omaan sänkyyn nukkumaan. 

Heini