Sudenpennut Lappiin 1/2

Day 1: "Ollaanko jo perillä?"

Vuosi sitten kesällä saatiin mun partiokaverin kanssa ajatus, että halutaan viedä sudenpennut Lappiin vaeltamaan. Yli vuoden puurtamisen jälkeen päästiin vihdoin ylittämään napapiiri kahden lippukunnan, Tampereen Lokkien ja Tampereen Kotkien, voimin! Jo pitkään ennen lähtöä vitsailin kaikille, että tuleva 14h matka Lappiin tulee olemaan elämäni pisin 14h. Aiemmin päivällä oli kouluterkkojen virkistyspäivä, jossa käveltiin vajaa 10km pisin ja poikin Kintulammen retkeilyaluetta, hengailtiin porukalla ja syötiin eväitä nuotiolla. Ulkoilusta väsyneenä odotin jo yön bussimatkaa, arvellen että uni varmaan tulee. Takana myös yksi huonosti nukuttu yö, sillä viimeisen illan pakkailut viivästivät nukkumaanmenoa tunnilla jos toisellakin. 

 

Bussit tulivat ajallaan, lapset olivat ajoissa ja rinkkoja pakkailtiin busseihin. Koska joka reissuun kuuluu vakiosti ainakin yksi kommellus, saatiin ruksata se tehdyksi jo heti lähtökuopissa. Yksi johtajista oli matkannut Helsingistä Tampereelle junalla, ja junamatkan aikana hänen rinkkansa oli varastettu. Rinkkaa oli etsitty kissojen ja koirien kanssa, koko juna kierretty läpi ja rinkkaa kuuluteltu joka vaunussa, mutta sitä ei ollut löytynyt mistään. Sos. Siinä sitten seisottiin ringissä bussin ulkopuolella ja mietittiin mistä raavitaan vaelluskamat kasaan, jotta kaikki pääsevät reissuun mukaan. Onneksi yhden kotoa löytyi ylimääräinen rinkka ja toisen vanhemmat asuivat lähtöpaikan lähellä, joten sieltä saatiin vaatteetkin kasaan. Huhhuh, vihdoin päästiin matkaan. Loppujen lopuksi rinkka oli löytynyt pegonttuna toisesta päästä junaa: ilmeisesti vain retkiruoat oli viety, kaikki muut tavarat olivat jäljellä. Ei vissiin kovin välkky varas, kun ei tiennyt retkeilyvarusteiden arvoa. No, hyvä näin. Ouluun matkalla ollut juna kuljetti rinkan Oulun rautatieasemalle, josta me napattiin se bussin kyytiin ohikulkumatkalla Lappiin. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Sudenpentujen kanssa matkustaessa matka oli pitkä ja vaiheikas. Matkaan lähdettiin kahdella bussilla, joista toinen lastattiin täyteen teiniosastoa ja toiseen sudenpentuja ja vanhuksia. Me oikeutetusti tässä jälkimmäisessä bussissa. Mä istuin etupenkissä sudenpentujen ympäröimänä ja yritin parhaani mukaan saada unenpäästä kiinni. Matkalla pysähdyttiin Hirvaskankaan ABC:lle kauppaan, syömään ja vessaan sekä Tupoksen ABC:lle jaloittelemaan. Lapset hihkuivat riemuissaan, kuinka siistiä on päästä ABC:lle kahdelta yöllä!!! Yö meni nukkuen pienissä pätkissä, lapset enemmän ja aikuiset vähemmän. Ja siitä voi olla aivan varma, että lapsella on aikuiselle asiaa juuri silloin, kun aikuinen on tuntien yrittämisen jälkeen saanut viimein unenpäästä kiinni. Ja se asia on tasoa "miksi nuo bussin pyyhkijät pitää tuollaista ääntä?".

Day 2: Ei ole stressiä suunnitelmista jos ei ole suunnitelmia

Tunnit kuluivat, kilometrit taittuivat ja maisemat vaihtuivat. Aamukuudelta ylitettiin napapiiri ja pysähdyttiin Napapiirin Shellille syömään aamupalaa. Lautaselle sai lappaa haluamansa määrän puuroa ja sen päälle jogurttia, mehukeittoa, marjoja tai hilloa. Puuron kylkeen sai vielä kahvin tai teen. Ja mitä tämä koko setti maksoi? 2€!!! Mistään etelästä ei saa vastaavaa tarjoilua kahdella eurolla, melkein tekisi mieli ajaa joka päivä ennen töitä tuonne aamupalalle. Puuro oli superhyvää ja tee lämmitti mieltä ja kieltä vilpoisen bussimatkan jälkeen. 

Matkan aikana multa kysyttiin varmaan miljoona kertaa "ollaanko jo perillä?" ja vastasin miljoona kertaa "kyllä te huomaatte kun me ollaan perillä", "vielä on x tuntia matkaa jäljellä" ja "ei olla vielä perillä, laita turvavyö takaisin kiinni". Sitten koitti se hieno hetki, kun lopulta saatiin laskea jalkamme Hämeen Partiopiirin omistamalle maaperälle, Lapinhämeen mökkikylän tontille. Paikka huokui erämaatunnelmaa: oli autiotupamaisia mökkejä, saunarakennus ja kirkkaana virtaava puro.

Yhteensä meitä oli mukana suunnilleen 70 partiolaista, jotka muodostivat useamman pienen vaellusryhmän. Sudenpentuja oli mukana 5 reipasta vaeltajaa. Osa ryhmistä suunnisti heti rinkat selässä maastoon ja lopuille jaettiin omat pikkumökit. Sudenpennut olivat ainoita, jotka viettivät jokaisen yön Lapinhämeessä. Vanhemmat ikäkaudet tekivät 1-4 yön reissuja erämaahan ja palailivat välillä tukikohtaan nauttimaan vesivessasta ja nukkumaan sisätiloissa palauttavat yöunet. Meille helpoin ratkaisu oli ottaa sudarit päärakennukseen, Akunpirttiin, nukkumaan, niin oli sitten vessat, keittiö ja makuuhuoneet kaikki samassa paikassa. Sudenpennut saivat oman huoneensa ja me johtajat omamme. Huoneet olivat kaikki vierekkäin ja keskenään niitä yhdistivät väliovet, jotka lasten pyynnöstä pidettiin yöllä raollaan. 

Syötiin Lapinhämeessä vielä second breakfast, jonka jälkeen puettiin ulkovaatteet päälle ja lähdettiin kohti erämaata. Ensimmäisenä kohteena oli läheinen Sivakkaojan laavu, johon matkaa oli noin 3km. Tämä ensimmäisen päivän ohjelma suunniteltiin bussissa pari tuntia ennen perille saapumista, eipä tule stressiä suunnitelmista jos sellaisia ei ole. 

 

Lapset olivat superreippaita ja matka taittui reippaasti, jopa niin reippaasti että käveltiin hutiin yhdestä risteyksestä. Huomattiinpa jossain vaiheessa, että ollaan väärällä polulla ja väärällä puolella tunturia. Hupsista, näitä sattuu. Tässä tärkeintä on, ettei sanota sudenpennuille että ollaan "eksytty", vaan pokerinaamalla väitetään homman etenevän suunnitelmien mukaan. Tämä ehkäisee minkäänlaisen hädän syntymistä tai innostuksen ja jaksamisen lopahtamista. Otettiin siis suunta metsään ja rämmittiin metsässä tunturin yli, kunnes kohdattiin oikea polku. Alla alkuperäinen kartta ja toisessa kuvassa reitti joka meidän piti mennä (pinkki) ja reitti joka lopulta mentiin (keltainen). Ei paljoa kiertoa, mutta sitäkin enemmän seikkailua! 

 

Laavun lähellä virtasi ihana kirkasvetinen joki ja joen törmällä oli pehmeää hiekkaa. Nähtiin laavulla 5.-luokkalaisten seikkailijoiden ryhmä, meidän edellinen sudenpenturyhmä, jotka ihanasti leikittivät meidän sudenpentuja. Tehtiin ruoaksi makkara-kasvis-vartaita, joihin ainekset syntyivät näppärästi lapsityövoimalla. Ja koska jälkiruokahan täytyy aina olla, niin sitä virkaa suoritti tällä kertaa suklaabanaanit. 

 

Paluumatkalle osattiin valita oikea suorin ja lyhyin reitti, joka vei meidät takaisin lähtöpaikkaan. Lapinhämeessä syötiin päivälliseksi kermaperunoita ja kalapuikkoja. Lasten kanssa tutustuttiin hieman paremmin lähialueeseen ja löydettiin huikea paikallinen uima-allas! Uima-altaassa virtasi kylmä tunturipuro ja vesi oli aivan jäätävän kylmää. Uskallan väittää ettei tuo tuosta lämpene missään vaiheessa vuotta. 

  

Illalla käytiin vielä saunan lämmössä rentoutumassa ja allasosastolla virkistymässä ennen nukkumaanmenoa. Huonosti nukutun bussiyön ja 6km kävelyn jälkeen lapset nukahtivat nopeasti sänkyihinsä, klo 20.00 tuvassa oli jo hiljaista, ja johtajatkin pääsivät ryömimään makuupusseihinsa. 

 Päivän eläinbongaukset: Ahma tiensivussa (ja toinen entinen ahma keskellä autotietä), poroja, valtava jänis, lampaita

Day 3: Miksi vaelluksella pitää kävellä? Voidaanko jo pitää tauko?

Aamulla kello löi 8.00 ja sudenpentujen huoneessa oli hipihiljaista, onkohan ne elossa enää? Yleensä sudarit heräävät kikattelemaan ja supattelemaan hyvissä ajoin ennen herätystä, mutta nyt, 12h yöunien jälkeen, kaikki vielä nukkuivat. Käytiin herättelemässä lapsia punkistaan ja vastentahtoisesti siellä alkoi silmien availu ja makuupussien vetoketjujen raottelu. Uni olisi maistunut vielä vaikka kuinka pitkään, voi pieniä. Aamupalan jälkeen pakattiin pikkureppuihin vaihtohanskat, juomapullot ja välipalat ja lähdettiin kohti tuntureita.

Bussi vei meidän Kiilopään juurelle parkkipaikalle. Sudenpentujen teemana läpi reissun oli tauosta taukoon, ääneen ihmettelivät miksi täällä vaelluksella pitää kävellä, miksi ei voida vain mennä bussilla kaikkialle ja vaan hengailla Lapinhämeessä. Sorry lapsukaiset, tän vaeltamisen=kävelemisen vuoksi me tää 1000km tänne ajettiin, kävelemisen hienous kirkastunee teille vanhemmalla iällä. Sudenpennut pitivät ensimmäistä taukoaan ansaitusti parkkipaikan toisella laidalla. Siitä sitten käytiin vielä lähtöportin kautta punnitsemassa paljonko lasten reput painavat, mikä oli suunnilleen 2kg per nenä. 

 

 

Matka tunturiin saattoi alkaa! Kiilopään huipulle matkaa on suunnilleen 2km ja reitti on selkeimmistä selkein, eksymisen vaaraa ei vain yksinkertaisesti ole. Miljoonasti tallattu reitti kulki läpi tunturin rinteen, jossa jyrkin kohta oli helpotettu portailla. Matkalta löytyi myös puusta rakennettuja levädyspaikkoja, joista sai välillä käydä kauppaa sudenpentujen kanssa, tyylillä: ei pidetä taukoa vielä tässä, vaan vasta seuraavalla, tai sitten kun on ohitettu kolme tuollaista niin on pitkä tauko. (Haha ja tässäpä kirjoittaessa huomasin, ettei tullut otettua kuvaa yhdestäkään niistä.)

 

Lopulta päästiin kuin päästiinkin huipulle saakka! Katseltiin näköalapenkiltä maisemia ja syötiin välipalakeksejä. Korkeutta merenpinnasta oli 546m, joka piti tamperelaisille suhteuttaa tietynlaiseen mittakaavaan: tamperelaiset lapset halusivat tottakai tietää ollaanko korkeammalla kuin Näsinneula ja kuinka paljon korkeammalla. Näsinneula on 168m korkea, joten oltiin n. 3,25 Näsinneulan korkeudessa, eli korkeammalla kuin kolme päällekäin laitettua manselaista tornia!

  

Matka alas taittui huomattavasti kevyemmin kuin ylämatka. Jopa niin paljon kevyemmin, että lapset hylkäsivät polulla kävelemisen ja etsivät omia oikopolkuja läpi ryteikköjen. Yhdessä kohdassa oli pehmeää hiekkaa rinteessä, jonka innoittamana lapset halusivat kieriä sen kohdan alas. Olisivat varmaan kierineet koko matkan ylhäältä alas asti, mutta ikävästi kielsin sen riemun heiltä. 

  

Lounaspaikaksi valittiin pieni leikkipuisto Kiilopään juurelta. Ilmeisesti kävelemiseen ja leikkimiseen on eri energiavarastot, sillä kyllähän nyt kiipeillä jaksaa vaikka ei kävellä jaksaisi. Lapset riehuivat ja me johtajat tehtiin rakkaudella lisää-vain-vesi-tyyppistä italianpata-pussiruokaa. Tämän ihanan raittiissa ilmassa nautitun lounaan jälkeen lähdettiin vielä kiertämään Vasapolkua, joka oli perheen pienimmille suunniteltu 1km lenkki. Reitin varrella oli erilaisia ihania opastauluja, jotka kertoivat Lapin luonnosta, sen kiertokulusta ja eläimistä. Siinä kävellessä yksi lapsista harmitteli, kuinka ei ole nähnyt vielä yhtään poroa.

 

Kyllähän Lapissa pitää ainakin yksi poro nähdä! Pienen googlettelun seurauksena bongasin lähistöltä porofarmin, jota kohti suunnattiin seuraavaksi bussilla. Sieltä löytyi aitauksesta yksi supersosiaalinen poro, jota silitettiin vuorotellen, ja kaksi valkeaa ujompaa poroa jotka juoksivat karkuun henkensä edestä. 

 

Porojen näkemisestä tyytyväisinä suunnattiin takaisin Lapinhämeeseen syömään päivälliseksi perunamuusia ja broilerpyöryköitä. Tänäkin iltana, kuten joka ilta, mentiin saunan lämpöön päivän päätteeksi. Ihana, hauska ja reipas päivä takana!

 Päivän eläinbongaukset: Poroja, maakotka, kiirunoita

To be continued... 

Heini